Satu Hovin kotisivu
Kuka minä olen?
Sivuilleni on tehty muutoksia. Katajahovi.org on nyt uusi pääsivu, jolta löydät esimerkiksi muinaispukuihin, keskiajan ruokaan, keskiajan yrttitarhaan ja luonnonkasveihin liittyviä juttuja. Kirjavinkkejä ja muuta ajankohtaista löydät kahdesta blogistani.
On yhtä lailla ihanaa valmistella juhlia kuin istua kynttilänvalossa käsityö kädessä kissaa rapsuttaen tahi kyykistellä sienimetsässä. Tutustu blogiini elämästä Katajahovilla. Blogissa kirjoitan myös pikku askarteluvinkeistä ja keskiaikaisista romaaneista, ja joskus saatan intoutua vähän filosofoimaankin.
Keskiajan käsityöt on harrastukseni ja osa ammattianikin. Kirjoitan kirjoja ja juttuja, pidän luentoja ja kursseja. Käsitöistäni luet Uusiksi meni! -blogistani. Blogista saat myös lukuisia tekstiilihistorian kirjavinkkejä, liittyen erityisesti Suomen viikinki- ja Euroopan keskiaikaan.
Pidän luentoja ja kursseja myös keskiajan ruoasta ja puutarhasta sekä luonnonyrttien käytöstä.
Vastakohtana keskiajalle erilaiset tietojärjestelmät, kuten SAP ja SharePoint, ovat kovin kiehtovia. Olen innostunut dokumenttien ja käyttöohjeiden laatija.
Olen yksi Suomen Keskiaikaseura ry:n (SKA) perustajajäsenistä. SKA on kansainvälisen Society for Creative Anachronismin (SCA Inc.) alayhdistys. Seurassa harrastetaan keskiajan elävöittämistä monin eri tavoin ja monella eri vakavuudella. Minua tähän toveripiiriin vetää keskiajan musiikki, ruoka, juoma, vaatteet, historialliset romaanit sekä keskiajan puutarhat.